Vihertyöt yrityksille

Teemme piharakennusta ja suunnittelua uudisrakentajille sekä pihojen ennallistamisia ja viimeistelyjä esimerkiksi remonttien jälkeen.

Rakennus- tai maansiirtoliike voi keskittyä omaan osaamiseensa ja jättää meille pihatyöt ja niiden viimeistelyn. Näin taataan hyvin kasvuun lähtevä piha, jonne ei tarvitse palata korjaamaan nurmen painaumia tai hankalien ja ahtaiden paikkojen kaatoja, jotka me voimme tehdä käsityönä.

Palveluumme kuuluu mm.:

  • Nurmetus tilaajan levittämälle kasvualustalle
    • koneellisesti levitetyn valmiiksi kalkitun ja lannoitetun mullan lopputasoitus
    • siementen peitto ja pinnan tiivistys puutarhajyrällä
  • Istutukset tilaajan levittämälle kasvualustalle ja kaivamiin istutuskuoppiin asemapiirroksen mukaisesti
    • Annamme taimille kasvuunlähtötakuun, kun kasvualustat on tehty MaaRYL 2000:n mukaisesti

Pihojen viimeistelytyöt

Teemme monipuolisesti vihertöitä pienistä nurmialueiden siistimisistä isoihin kokonaisuuksiin.

Viimeistelytyötä helpottaa yhteistyö rakentajien kanssa: istutuskuoppien ollessa kaivurilla valmiiksi kaivetut ja multakerrokset kohdillaan, käsityömme ja pihan viimeistely nopeutuu.

Vihertöiden hinnasto

Alla oleva hinnasto on viitteellinen, sillä vihertöiden suunnittelu ja toteutus on riippuvainen monesta tekijästä. Jokainen piha täytyy arvioida pinta-alan, pinnan muotojen, korkeusvaihteluiden tai rakentamista rajoittavien tekijöiden suhteen. Teemme jokaisesta työstä tarjouksen erikseen.

Alla esimerkkejä hinnoista.

  • Pieni piha (noin 150m2 nurmea ja noin 100 m2 istutuksia):  n. 1300 euroa + ALV.
  • Iso piha (noin 2000 m2 istutettavaa ja kylvettävää aluetta):  n. 4000€ + ALV. Siemenet, kasvit, muut materiaalit ja lisätyöt lasketaan suunnitelman mukaan tarjoukseen.
  • Avaimet käteen pihan suunnittelu ja toteutus (alle 2000m2 alue): Pihasuunnitelma + työt: n. 5000€ + ALV.
  • Konsultointikäynti: 95€ / käynti /n. 1-2h +ALV (Konsultointikäynnillä teemme mm. kulkureittien hahmotuksen sekä kasvikartoituksen ja katsomme minkälaiset kasvit sopivat pihaan ja yleiskuvaan).

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!