Pihasuunnitelmat yksityishenkilöille

Pihasuunnittelulla voidaan helpottaa pihan toivottujen rakenteiden ja toimintojen hahmottamista ja itse pihan rakentamista. Pihasuunnitelmaa kannattaa käyttää niin uusien pihojen rakentamisen avuksi, kuin vanhojen pihojen muuttamiseen käytännöllisemmäksi tai unelmien puutarhaksi. Oikeanlaisilla kasvivalinnoilla taataan pihan tunnelmallisuus ja kestävyys ympärivuoden vuodesta toiseen.

Pihasuunnitelma on hyvä pohja pihan rakentamiselle, jonka voi toteuttaa itse tai osittain itse ajan kuluessa. Toteutuksen voi tilata myös avaimet käteen periaatteella.

Kestävän pihasuunnitelman periaatteena on käyttää ja kehittää pihan jo olemassa olevia hyviä, arvokkaita rakenteita ja ominaisuuksia sekä mitoittaa ja sijoittaa toiminnot niin, että ne helpottavat arjen toimintoja, näin tukien asukkaiden hyvinvointia.

Meillä Mukula Puutarhoilla pihasuunnitelma lähtee aina ihmisestä. Pihan ja ympäristön suunnitelmalla vaikutetaan paitsi fyysiseen ympäristöön, myös ihmisten sosiaaliseen ja psyykkiseen ympäristöön*. Aloitamme pihan suunnittelemisen perehtymällä pihan käyttäjän/käyttäjien tarpeisiin ja toiveisiin sekä pihan ominaisuuksiin, jotka suunnitelmassa nivotaan yhteen.

Otamme aina myös asiakkaan budjetin huomioon. Olemme tehneet muun muassa parvekesuunnitelmia opiskelijabudjetilla ja käyttäneet toteutuksissa kierrätysmateriaaleja. Kierrätysmateriaaleilla saadaan huokeammalla hinnalla ja ekologisesti uniikkeja ja raikkaita ratkaisuja.

*mm. Nuotio, 2011,10

Pihasuunnitelmien hinnasto

Kaikki hintamme sisältävät ALVn ja matkakustannukset 25 kilometrin säteellä Kesämaatilalta Muuramessa (Rauvanlahdentie, 40950 Muurame).

Konsultointikäynti

Konsultointikäynti on noin kahden tunnin mittainen asiakaskäynti, jonka tarkoitus on joko antaa neuvoja puutarhan perustamiseen, istutuksiin ja hoitoon, tai kartoittaa pihaa pihasuunnitelmaa varten. Konsultointikäynniltä emme tee dokumentointia.

Konsultointikäynti: 95

Luonnos pihasta

Konsultointikäynti sisältyy luonnoksen/pihasuunnitelman hintaan. Tällöin puhumme kartoituskäynnistä.
Luonnossuunnitelmamme sisältää luonnoksen, jossa esitetään:

  • pihan toiminnot (oleskelu, autopaikka, leikkialue, roskakatos, tomutus, lumen kasaus)
  • tilat ja rakenteet (pergola, terassi, kesäkeittiö jne.)
  • kulkureitit
  • alueiden istutukset (yksittäisiä kasveja ei määritelty)

Palvelun hintaan sisältyy kartoituskäynti, luonnospiirros ja sen esittely joko henkilökohtaisesti, tai sähköpostilla.

Luonnossuunnitelman hinta on noin 200€ – 500€ (alle 2000 m2)
Kysy tarjousta, jos alue on yli 2000 m2.

Pihasuunitelma

Pihasuunnitelma sisältää:

  • tapaamisen asiakkaan kanssa kohteessa
  • pihan käsin piirretyn suunnitelman
  • toiminnot
  • kulkureitit
  • rakenteet
  • istutukset
  • kasviluettelon
  • materiaaliluettelon
  • omatoimirakentajalle työselostuksen ja kasvien istutusetäisyydet

Mukula Puutarhat omakotitalon pihasuunnitelmapiirosPieni piha (esim. rivitalon takapiha n. 100 m2):  n. 270-500€

Omakotitalon piha (<1000 m2): n. 800€

Iso piha (1000–2000 m2): alkaen 1000€

Lisäksi halutessanne detaljikuvat: alkaen 45€/kpl

Hoito-ohjeet ja kasvikuvaukset suunnitelman kasveista: 100€–300€ (riippuen pihan koosta ja istutusten määrästä)

Pihasuunnitelma esitellään ja käydään läpi asiakkaan kanssa.
Pihasuunnitelmien esitetyt hinnat ovat suuntaa- antavia, sillä jokainen piha täytyy arvioida pinta-alan, pinnan muotojen, korkeusvaihteluiden tai rakentamista rajoittavien tekijöiden suhteen.

Myös suunnitelman sisältö ja aikaisempien tontin/alueen suunnitelmien (asemakaava, tonttikartta tai pohjapiirros suunniteltavasta alueesta) käytettävyys vaikuttavat ratkaisevasti suunnitelman tekemiseen käytettävään aikaan ja näin myös suunnitelman hintaan.

Aikaisempien suunnitelmien toimittaminen ennalta vähentää mittaamista ja säästää aika.

Palvelut yrityksille