5 syytä miksi pihan vihersuunnitelma kannattaa tehdä talvella

Vaikka ulkona tuuli tuivertaa lunta pöllyttäen ja kesä on vain kaukaisissa haaveissa, on ihan sallittua kääntää ajatuksia ensi kesän projekteihin. Pihasuunnitelmien mietintä alkaa usein vasta kesän lämmön jo tuntuessa, mutta mepä listasimme viisi hyvää syytä miksi vihersuunnitelman teko kannattaa ajoittaa talveen.

  1. Puhdas (ja valkoinen) kanvaasi. 

    Talvella pihassa jo olevat kasvit ovat levossa, lumipeitteen alla tai kuolleet, joten uuden visiointi pihaan on helppoa ilman häiriötekijöitä ja luovuutta tukahduttavia pusikoita ja villiintyneitä rikkaruohoja. Tilan haltuun ottaminen on tyhjässä pihassa helpompaa ja etäisyydet on helppo havaita ja mitata. Myös mahdollisten uusien aitojen tarve näkyy tähän vuodenaikaan hyvin.

  2.  Lumenjättöpaikka.

    Talvella pihan käyttö on huomattavasti vähäisempää kuin kesällä, mutta käytännön asiat, kuten lumenjättöpaikka ovat tärkeitä puutarhaa suunniteltaessa. Kauniina kesäpäivänä tulee harvemmin ajateltua lumivuoria, joten juuri nyt on loistava tilaisuus huomioida mihin se lumi tuleekaan kolattua. Lumenjättöpaikka asettaa vaatimuksia alueen kasvustolle ja rakennelmien sijoituspaikoille.

  3. Kulkuväylät ja polut 

    Lumi tarjoaa oivan mahdollisuuden nähdä mistä ihmiset oikeasti kulkevat. Polut lumessa antavat suunnittelijalle valmiin mallin kulkuväylien tarpeesta. Kun polut ja kulkuväylät on suunniteltu oikein, on pihan käyttö mukavampaa eivätkä harha-askelmat ärsytä. Myös pihan visuaalinen arvo säilyy, kun käyttäjien nurmeen tai herkkään sammaleeseen polkemat oikopolut eivät pilaa pihan alustaa.

  4. Kasvien saatavuus on keväällä parhaimmillaan 

    Kun vihersuunnitelma on saatu talvella valmiiksi, voi pihan tekemisen aloittaa heti säiden salliessa. Keväällä puutarhaliikkeet ovat täynnä kasveja ja tuotteita, ja erikoisuuksien ja tiettyjen kasvien saanti on parhaimmillaan. Loppukesällä uusia tuotteita ei välttämättä enää toimiteta liikkeisiin ja erikoistoiveiden tai aitakasvien suuren määrän saanti voi osoittautua hankalaksi. Kasvien selviäminen seuraavan talven yli on myös varmempaa, jos istutus on tehty keväällä tai alkukesästä ja kasvilla on reilusti aikaa juurtua ja asettua kasvupaikalleen.

  5. Siemenestä kasvattaminen alkaa nyt

    Jos haaveilee yrttitarhasta tai kasvimaasta kannattaa taimet esikasvattaa keväällä siemenestä. Siemenestä kasvattamisella säästää myös reilusti rahaa, sillä useita perennoja on mahdollista kasvattaa itse. Ota kuitenkin näin kevättalvella huomioon joidenkin kasvien siementen vaatima kylmäkäsittely. Kylmäkäsittelyäkään ei kuitenkaan tarvitse säikähtää; sen voi tehdä jääkaapissa, kellarissa tai vaikka kantaa kylvöksen pihalle kevättalvella säiden ollessa sopivasti noin 0- +5 astetta.  Ensimmäisten kasvien esikasvatusaika alkaa jo nyt tammikuussa, joten jos haluaa jo ensi kesänä nauttia itse alusta asti kasvatetusta vihreydestä, niin kannattaa aloittaa heti!

Ihanaa unelmointia toivottavat lämpöisiin kesäpäiviin lumimyräkkää ajatuksissaan pakenevat

Liisa-Maija & Sirpa

Mukula Puutarhat Oy

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *